X-Lab asiakaskirje 28.12.2022

joulu 28, 2022 - By Experience Lab

Hei ja vielä viimeinen tervehdys tämän vuoden puolella täältä Vattuniemestä!

Vuosi 2022 lähestyy loppuaan ja melkoinen vuosi meillä onkin takanamme. Tuntuu jotenkin uskomattomalta, mitä kaikkea vuoteemme onkaan mahtunut. Vuosi sitten tammikuussa pandemia sulki vielä liikuntakeskusten ovia ja meilläkin kävijämäärää rajoitettiin aikaan, jolloin ihmiset olisivat nimenomaan halunneet liikkua. Kekseliäisyydellä ja teidän avullanne tuostakin ajanjaksosta kuitenkin selvittiin. Kiitos vielä siitä suuresta tsempistä, joita teiltä saimme!

Tammikuun sulku ei kuitenkaan ollut ainoa haasteemme, sillä keväällä meille kävi nopeasti hyvin selväksi, että toimintamme silloisessa osoitteessa Heikkiläntiellä ei olisi jatkossa mahdollista. Kuvaavaa oli, että liikunta jatkui kuitenkin viime hetkiin asti, salissa vedettiin vielä täysillä BODYPUMP-tuntia samalla kun salilaitteita kannettiin ulos. Tämä oli varmasti monille ikimuistoinen vappumuisto.

Onneksemme uusi koti löytyi vähän myöhemmin kivenheiton päästä Vattuniemenkadulta, jonne kotiuduimme elo-syyskuussa. X-Lab Lauttasaaren rakentaminen jatkuu vielä vuonna 2023, mutta missiomme on edelleen kirkkaana: Haluamme tarjota saarelaisille hyvän mielen aktiivisen terveyden kehityskeskuksen, jossa pää, sielu ja ruumis saavat sitä, mitä ne milloinkin tarvitsevat.

Sanomattakin lienee selvää, miten kiitollisia olemme, että niin moni teistä on jatkanut matkaansa kanssamme muutoksista ja ajan heilahteluista huolimatta. Tie on ollut kuoppainen ja täynnä mutkia, mutta sitä on ollut ilo kulkea yhdessä teidän kanssanne. Teidän mukananne olonne mahdollistaa uuden keskuksen rakentamisen sekä antaa meille mahdollisuuden työllistää monia aktiivisen terveyden alan ammattilaisia, joista olemme niin ylpeitä. Olemme ilolla ottaneet vastaan myös kokonaan uusia treenailijoita, olette tervetullut lisä tarinaamme!

Jatketaan hyvällä energialla myös vuonna 2023- yhdessä eteenpäin! Kiitos matkaseurasta tähän asti.

P.S. Vanhentuvat liikuntaedut ehdit vielä vallan mainiosti käyttää tämän vuoden puolella. Asiakaspalvelumme on paikalla ke-to 14–19.30 ja pe 9–13. Ethän siis jätä etuja vanhentumaan sukanvarteen, vaan hanki itsellesi virtaa ja iloa tulevaan vuoteen. Tulethan vielä kokemaan erikoistunteja ennen X-Labin kevätkalenterin alkua, tulossa mm. Spinning maratonia ja muuta mukavaa.

Nähdään X-Labilla! Kaikkea hyvää tulevaan vuodenvaihteeseen,

Terveisin,
Juha Kulmala
Liikuntakeskuskoordinaattori